Eipä onnistunut löytöeläintalon keikka, syynä ihan vaan myöhäinen herääminen. Taitaa olla aika paljon henkistä uupumusta taustalla kun noin nukuttaa.

Muut -isit sen sijaan on selätetty, hyvä minä. 1,5 tunnin kävelylenkki aurinkoisessa pakkassäässä, ja sitten varasin hotelliyön. Pienen miettimisen jälkeen sovittelin homman sillä tavalla, että huomenna maanantaina olen vielä kotona kun tuo miehen 18vee on osan päivää kaverinsa kanssa liesussa. Lähden tiistaina, palaan keskiviikkona.

Huomaan innostuvani omasta ajasta. Pistin hiukan lisää euroja matkakassaan ja buukkasin huoneen jossa on parveke ja kylpyamme. Kylpyamme! En ole vuosiin ollut kylvyssä. Tykkään lämpimästä ja vedessä lillimisestä, mutta kylpylöissä on aina liikaa väkeä ja/tai lapsia huutamassa. Joten kirjaudun hotelliin klo 15, ja sitten tulppa kiinni ja hanat auki. Hyvä kirja, pakastemansikoita, vähäsuolaista kivennäisvettä, pussi etikkasipsejä. Kun vesi jäähtyy, lisään kuumaa. Kun alkaa hiki lentää, kääriydyn kylytakkiin ja menen hetkeksi parvekkeelle istumaan. Jossain vaiheessa käyn à la cartessa syömässä, mutta muuta ohjelmaa en kyllä kaipaa.

Itse asiassa en ole aikoihin ollut mistään ihan noin innoissani, kuin nyt tästä yksin olemisen mahdollisuudesta. No tapaan minä samalla reissulla kohdekaupungissa asuvan opiskelukaverini, joten ei tässä nyt ihan erakkona silti kuljeta.

Juominen? Juomatta oleminen ei ole vaikeaa, kun olen yksin. Tietenkin se punaviinilasillinen ruuan kanssa viettelee, ja entäs kylmä olut siihen kylpyammeen reunalle...

Vetäisin myös lihaskuntotreenit tänään. "Kotipunttis" kuulostaa vähän eliittimeiningiltä, mutta tässä VVO:n kerrostaloasunnossa se nyt meinaa käytettynä hommattua painonnostopenkkiä, vähän hempulaa monitoimivekotinta ja tuttavilta halvalla ostettua vanhaa crosstraineria. Introvertti mikä introvertti, mieluummin treenaan kotona, ja noihin vehkeisiin kulutettu 300 eukkaa on salimaksuissa äkkiä takaisin tienattu. Anyway...

...treenatessa kuuntelin oloani, joka olikin yllättävän hyvä. Oman itsen eteen tekeminen näköjään palkitsee. Mietin myös, miten kummalliselta tuntui selittää miehelleni että olen lähdössä ihan yksin toiseen kaupunkiin hotelliin yöksi. Tulee ajatus, että eikös tämä kuulosta aika epäilyttävälle, vähän niinkuin että onko mulla siellä joku hoito. Yksin olemisen tarvetta pidetään omituisena, sitä pitää selittää - jopa näköjään introvertin itsensäkin. Eipä ihme jos joskus on vähän vaikea olla.

Aloin myös päästä hiukan syvemmälle oman juomisen syihin. Kauhean yksinkertaisesti todettuna: mun elämässäni on ihan liikaa asioita joista en pidä ja jotka saavat mun oloni huonoksi, ja vastapainoksi niitä kivoja ja hyväätekeviä asioita on sitten liian vähän. Aika usein on tylsää. Mikäs sen helpompaa, kuin raksauttaa tölkki auki. Ja kun tämä tissutus on jatkunut vuosia, niin kehon sietokyky on sellainen että saa aika monta Viron pikkutölkkiä kulauttaa että jossain alkaa tuntua. Omat tuntemukset ei enää kerro, milloin jokin raja ylittyy - tai se raja on siirtynyt, miten sen ottaa. Haittavaikutuksia se rajan siirtyminen ei kyllä ole minnekään tulevaisuuteen lykännyt.

Lisää tämän päivän ajatuksia: fyysinen kunto on aina ollut tärkeä. Olen aina ollut fitti, trimmi, hoikka, urheilullinen. Kun polvet sanoivat sopimuksensa irti sen muutama vuosi sitten, keho muuttui koska työ liikunnan ja tanssin parissa piti jättää. Jäljelle jäi polvia rikkomaton liikunta, ja kuntosaleilu lisääntyi. Vaatekoko kasvoi neljässä vuodessa XS:stä L:ään, jopa XL:ään. Järki sanoo ettei kyseessä ole lihominen, mutta kuinka kauan pitää odottaa että tämän uuden kehonmallin todella sisäistää? Ihan liian usein murehdin olevani paksu. Paksu, vaikka peilistä näkyy lihasta.

Ruokapuoli on helppo hoitaa. Tykkään syödä kasviksia, tykkään syödä kunnolla, en syö sokeria koska en pidä makeasta. Mutta se alkoholi! Se itsepetos! Ihan kuin kaikki oma liikuntahistoria jotenkin nollaisi alkoholin haitat, sen kalorit, sen rappeuttavan vaikutuksen. Että mäkö muka olen niin hyvässä kunnossa ettei alko vielä muhun niin pahasti vaikuta? Jessus. Ikää on 47 vuotta, tässä ei olla ihan teinejä enää. Kuinka paljon ihminen voi itseään huijata?

Ja siellä kävelylenkillä tapailin ajatusta siitä, että mulla taitaa olla korvien välissä aika isoja käsittelemättömiä umpisolmuja. Tiedän, että pelkään surua. En halua kohdata sitä missään muodossa, en osaa. En tiedä, selviänkö siitä. Silti olen mennyt hommaamaan kissoja, jotka on niin mahdottoman rakkaita. Mitäs kun niistä aika jättää? Pystynkö pysähtymään ja suremaan, vai yritänkö peittää surun nopeasti ihan millä vain - vaikka nyt juomalla?

Monimutkaista parisuhde-elämääni olen ehtinyt vatkata ja vatuloida ja ruotia jo aika perusteellisesti. Nyt on menossa ensimmäinen parisuhde, jossa ei koko ajan ole jokin kriisi päällä. tulossa tai menossa. Vaan sitten mietin, että mitenkä paljon alkoholilla on ollut vaikutusta siihen että ollaan mieheni kanssa päädytty yhteen. Kyllä se oli ensimmäisestä tapaamisestamme saakka läsnä. Ensimmäistä kertaa olin kohdannut miehen, jolle maistui yhtä hyvin kuin itselleni, ja joka ei huomautellut minun juomisestani vaan otti itsekin. Joimme alusta saakka samaa tahtia, vaikka painoeroa oli sen 35 kiloa.

Onko mun elämässäni sellaista osa-aluetta, johon alkoholi ei vaikuttaisi tai olisi osallisena? Joko siten, että alkoholi kuuluu mukaan, tai siten, että pitää erikseen muistaa että nyt ei saa juoda?

That's the question.